.. ainakin siltä se tuntuu täällä Vaasassa! Tänään kävin yksin seikkailemassa sairaalalle ja takaisin. Minulla oli aika toimintaterapeutille, sain paremmin käteeni istuvan lastan jumppaohjeiden kera. Reissu oli onnistunut kaikin puolin, olin tyytyväinen saatuani itse napit kiinni farkuista ensin kotona ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen sekä selvisin kaatumatta koko matkan. Aurinko paistoi ja oli oikein nautittavaa kävellä ulkona kun olen kököttänyt neljän seinän sisällä koko viikon.
Uusi lasta istuu käteen mainiosti ja ei paina tai hierrä mistään, ainakaan vielä. Hassu yhteensattuma oli se, että toimintaterapeutti paljastui ensi kesän rippikoululaiseni äidiksi sekä myös mieheni kouluaikaiseksi luokkatoveriksi! Kaupunki alkoi tuntua kovasti pieneltä.. Mutta ei se mua haittaa, kotoisaahan tämä on =)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Surullisena ja sanattomana
Tänäänkin on uutisotsikot tuoneet järkyttäviä tapahtumia suurelle yleisölle. Miten voikaan olla ihmismieli niin julma tai niin poissa ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti