Rippikouluelämää

Elämäni rytmittyy normaalin ihmisen tapaan kalenterivuosiin, kuukausiin ja viikkoihin. Vuotta rytmittää rippikoulu hyvin voimakkaasti. Juuri nyt elämme jännittäviä aikoja. Edellinen rippikoulukausi on päättynyt, rippikoulun jälkityötkin tehty ja rippikouluilmoittautumiset ovat meillä parhaillaan käynnissä. Työntekijänä elän epätietoisuuden ja tyhjyyden aikaa.  Minulla ei ole juuri nyt mitään rippikouluun liittyvää tekemistä töissä. Vielä ei osaa sanoa, milloin omat riparit ovat (= milloin olisi tilaa kesälomalle), millainen tiimi työtovereita rippikoulua luotsaa kanssani ja millaisia nuoria ryhmään sattuu. Vähän aikaa eteenpäin, niin tiedetään, mitkä rippikoulut toteutuvat, ja millaiset tiimit rippikouluja luotsaavat. Siitä alkaa suunnittelu ja ainakin minun kohdallani jännittäminen. Millaisia nuoria omaan rippikouluun osuu, miten rippikoulu lähtee käyntiin jne. Tammikuusta toukokuulle kuljetaan seurakuntaan tutustumisen jaksoa. Itse olen  työtovereideni kanssa useimmiten päätynyt siihen, että käymme yhdessä ryhmässä tutustumassa tilaisuuksiin ja osallistumassa parhaamme mukaan. Vapaavalintaisia tilaisuuksia  ei juurikaan ole, mutta siitä on tullut vain positiivisia palautteita.

 

Kesän leirit ovat oma, intensiivinen osansa vuotta. Konfirmaation jälkeen nuoret lennähtävät jokainen omille teilleen. Se on haikeaa, mutta samalla niin hienoa. Joka vuosi rippikoulussa oppii itsekin jotain, oivaltaa uusia asioita, ajattelee jotain vanhaa tuttua uudesta näkökulmasta tai kyseenalaistaa jotain itsestäänselvyyksiä. Väsyttävää, mutta todella antoisaa.

 

Kuluneena kesänä sain isosilta kruunun. Se tehtiin alun perin johonkin muuhun tarkoitukseen, mutta jotenkin se ajautui alla olevalla tekstillä minun päähäni. Ehkä vähän osuikin, mutta nakittaminen on nuorisotyönohjaajan perustehtävä =) Ja isoset ovat leirillä tekemässä työtä, eikös?

 

 

Kesän jälkimmäiselle leirille tullessa edellisen leirin kollegat olivat ystävällisesti askarrelleet meille aamukamman. Se oli niin hieno, ettei sitä raatsinut alkaa katkomaan, joten se sain koristaa toimistoa koko leirin ajan.

Rippikoulu on minulle kovin rakas osa työtä. En haluaisi siitä luopua, enkä vaihtaisi muuhun, jos se itsestä vain suinkin on kiinni. Samanaikaisesti se on todella raskasta, intensiivisesti olet viikon töissä, poissa kotoa ja perheen luota. Mutta silti, kutsumustyötä tässä tehdään.

Rippikouluelämää

Kesääni kuuluvat olennaisina osina rippikoululeirit. Oikeastaan en voisi kuvitella kesää ilman leirielämää... Niin tärkeä osa työtäni se minulle on. Tässä vaiheessa kesää mennään jo toisessa riparissani, ja vielä yksi on jäljellä elokuun alussa.

Tänä kesänä kattaus on ollut tavallista monipuolisempi, ensimmäinen riparini oli ihan tavallinen leiri, tässä toisessa mausteena on se, että se on nimitetty Luovan toiminnan ripariksi. Luovalla riparilla on tavallista enemmän luova toimintaa =) Kuten joku välkky voisi nimestä jopa päätellä... Täällä meillä on ollut normaalien oppituntien lisäksi bändi- ja kuorokanavaa, valokuvausta, kuvispajaa.. tarkoitus olisi vielä ainakin tanssia, tehdä draamaa jne. Lisäksi tunneilla käytetään mahdollisimman monipuolisesti erilaisia menetelmiä ja elävöittämään opetusta. Tähän mennessä kaikki on sujunut kohtuullisen hyvin, ja väki on viihtynyt.

Kolmas leirini on minulle itselleni aivan uusi aluevaltaus, nimittäin kehitysvammaisten rippikoulu. Olen kyllä työskennellyt kehitysvammaisten lasten kanssa, mutta rippikoulussa en ole aikaisemmin ollut mukana. Odotan kokemusta innolla.

Rippikoulu on siksi itselleni niin merkityksellinen, että siellä koen erityisen selvästi Jumalan läsnäoloa. En ole vielä koskaan ollut sellaisella riparilla mukana, missä Jumala ei olisi opettanut myös minua. Olen oppinut uusia asioita itsestäni mutta ennen kaikkea Jumalasta. Vaikka sekä henkisesti että fyysisesti rankka leiriviikko vaatii paljon voimavaroja, silti koen jääväni plussan puolelle, ihan jokainen kerta.

Nuoria varten, mutta miksi?

Tänään on seutumme Saappaan toinen vuotuinen saapastelu-urakka. Koulut päättyvät, ja nuoret kerääntyvät täällä Vaasassa Hoviskan rantaan juhlimaan kesän alkamista. Saapas-operaatiossa on mukana seurakunnan työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia. Kuljemme nuorten keskellä, tarkkailemme tilannetta, otamme kontaktia nuoriin ja puutumme, jos näyttää että apuamme tarvitaan. Apu saattaa olla esimerkiksi keskustelua, pienen ensiavun antamista tai liian päihtyneen nuoren auttamista.

Valtaosa ihmisistä joiden kanssa olen Saappaasta keskustellut pitävät toimintaa mielekkäänä ja tarpeellisena. Kuitenkin olen törmännyt muutaman kerran tilanteeseen, jossa ihminen on sitä mieltä, että Saappaan mukanaolo tämän illan kaltaisissa tilasuuksissa nimenomaan mahdollistaa nuorten juopottelun. Ensimmäisen kerran kun aiheeseen törmäsin, olin täysin pöyristynyt: miten kukaan voi ajatellakaan noin? Nyt asiaa pohdittuani, ymmärrän kyllä perusteluita väitteen takana hiukan paremmin. en silti ole samaa mieltä.

Väitän, että Saappaan läsnäolo ei vaikuta nuorten alkoholikäyttäytymiseen ainakaan lisäävästi. Nuoret juovat alkoholia, oli Saapas paikalla tai ei.  Yksittäisten nuorten juomiseen Saapas vaikuttaa päinvastoin vähentävästi. Ne nuoret, jotka tietävät Saappaan olevan paikalla, ja jotka tuntevat työtekijöitä tai vapaaehtoisia henkilökohtaisesti, eivät kehtaa tai halua näyttäytyä päihtyneinä heille. Saattaisi olla noloa nuoren mielestä lähteä muutaman päivän päästä leirille työntekijän kanssa, joka on nähnyt hänen hilluvan juovuspäissään.

Saapas ei mahdollista nuorten juomista. Sen sijaan sen läsnäolo rauhoittaa tilannetta, ja luo turvaa. Suuri osa nuorista jotka ovat juhlimassa, eivät käytä alkoholia, ja Saapas on heitäkin varten paikalla. Aikuisten läsnäolo ylipäätänsä rauhoittaa tilannetta, olivat he sitten viran puolesta paikalla tai vapaaehtoisina.

Monet vanhemmat ostavat itse lapsilleen juomia ja tuudittautuvat siihen käsitykseen, että lapsi ei juo enempää kuin ne kaksi siideriä, jotka äiti tai isä osti. Totuus on se, että siinä on usein vain alku. Juodaan toisten pulloista, muitakin hakijoita on.. ja yhtäkkiä ollaankin juotu niin paljon, etteivät jalat kanna, ja kontrolli sumenee huonoimmassa tapauksessa sammuu..

Tiedän myös, etteivät kaikki vanhemmat edes tiedä, missä lapset viettävät aikaansa. Uskotaan sokeasti siihen, mitä lapsi sanoo ja huonoimmassa tapauksessa tulos on sellainen kun vuosia sitten soittaessani erään tytön kotiin. Soitin ja kerroin perheen jälkikasvun makaavan selviämisasemalla ja haluavan kotiin.. Puhelimeen vastannut Isä ei uskonut, että hänen lapsensa voisi olla meillä, sillä hän oli mennyt parhaan kaverinsa luokse yökylään. Saatoin kertoa isälle, että kyseinen kaveri oli myös selviämisasemallamme ja että olin seuraavaksi soittamassa tämän kotiin.. 

Kaikesta huolimatta, lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille! Siunausta elämäänne!

Siunausta ja lahjuksia

Loppiaisena 6.1. 2011 minut siunattiin kolmen työtoverin kanssa virkaan. Virkaani olen hoitanut lokakuusta 2008 alkaen, mutta seurakunnassa tunnetusti jotkut asiat sujuvat kovin hitaasti. Tämä näytti olevan yksi niistä. Ehdin matkan varrella jo hiukan pahoittaa mieltänikin siitä, ettei minua siunattu. Mutta se on kaikki nyt annettu anteeksi ja unohdettu =) Koska tämä nykyinen on ensimmäinen virkani, ei minua ole sen kummemmin siunattu rippikoulun konfirmaation jälkeen. Siksi tuntui hienolta olla siunattavana. Parhaani olen tehnyt tähänkin asti ja samalla tavalla aion työtäni jatkaakin, mutta silti tuntuu merkittävältä olla erityisen rukouksen kohteena, niin että nimeltä mainitaan esirukouksessa. Koko ajan olen tiennyt, että seurakunnan luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset ja työtoveritkin ovat työni tukena ja että moni minunkin puolestani rukoilee, mutta se konkretisoitui minulle jotenkin täysin uudella tavalla torstaina. Kosketti ja liikutti kovasti. Siunauksessa olisi ollut jo kylliksi, mutta Messun  jälkeen Kryptassa olleessa juhlassa meitä lahjottiin vielä seuraavasti. Kiitos kaunis!