Rippikouluelämää

Elämäni rytmittyy normaalin ihmisen tapaan kalenterivuosiin, kuukausiin ja viikkoihin. Vuotta rytmittää rippikoulu hyvin voimakkaasti. Juuri nyt elämme jännittäviä aikoja. Edellinen rippikoulukausi on päättynyt, rippikoulun jälkityötkin tehty ja rippikouluilmoittautumiset ovat meillä parhaillaan käynnissä. Työntekijänä elän epätietoisuuden ja tyhjyyden aikaa.  Minulla ei ole juuri nyt mitään rippikouluun liittyvää tekemistä töissä. Vielä ei osaa sanoa, milloin omat riparit ovat (= milloin olisi tilaa kesälomalle), millainen tiimi työtovereita rippikoulua luotsaa kanssani ja millaisia nuoria ryhmään sattuu. Vähän aikaa eteenpäin, niin tiedetään, mitkä rippikoulut toteutuvat, ja millaiset tiimit rippikouluja luotsaavat. Siitä alkaa suunnittelu ja ainakin minun kohdallani jännittäminen. Millaisia nuoria omaan rippikouluun osuu, miten rippikoulu lähtee käyntiin jne. Tammikuusta toukokuulle kuljetaan seurakuntaan tutustumisen jaksoa. Itse olen  työtovereideni kanssa useimmiten päätynyt siihen, että käymme yhdessä ryhmässä tutustumassa tilaisuuksiin ja osallistumassa parhaamme mukaan. Vapaavalintaisia tilaisuuksia  ei juurikaan ole, mutta siitä on tullut vain positiivisia palautteita.

 

Kesän leirit ovat oma, intensiivinen osansa vuotta. Konfirmaation jälkeen nuoret lennähtävät jokainen omille teilleen. Se on haikeaa, mutta samalla niin hienoa. Joka vuosi rippikoulussa oppii itsekin jotain, oivaltaa uusia asioita, ajattelee jotain vanhaa tuttua uudesta näkökulmasta tai kyseenalaistaa jotain itsestäänselvyyksiä. Väsyttävää, mutta todella antoisaa.

 

Kuluneena kesänä sain isosilta kruunun. Se tehtiin alun perin johonkin muuhun tarkoitukseen, mutta jotenkin se ajautui alla olevalla tekstillä minun päähäni. Ehkä vähän osuikin, mutta nakittaminen on nuorisotyönohjaajan perustehtävä =) Ja isoset ovat leirillä tekemässä työtä, eikös?

 

 

Kesän jälkimmäiselle leirille tullessa edellisen leirin kollegat olivat ystävällisesti askarrelleet meille aamukamman. Se oli niin hieno, ettei sitä raatsinut alkaa katkomaan, joten se sain koristaa toimistoa koko leirin ajan.

Rippikoulu on minulle kovin rakas osa työtä. En haluaisi siitä luopua, enkä vaihtaisi muuhun, jos se itsestä vain suinkin on kiinni. Samanaikaisesti se on todella raskasta, intensiivisesti olet viikon töissä, poissa kotoa ja perheen luota. Mutta silti, kutsumustyötä tässä tehdään.

Sammakon kanssa kirkossa

Eilen oli sellainen tilanne, että lapsenhoitoteknisten haasteiden vuoksi ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa tuo herra kolmevee mukaan klo 10 messuun. Asiasta haastavan teki lähinnä se, että allekirjoittaneella oli tarkoitus olla siellä töissä... Onneksi kyse oli vain rippikouluryhmäni seurana ja valvojana toimimisesta.

Herra kolmevee ei ole lähtökohtaisesti ollut kovin ihastunut noista peruskirkkomenoista, hänen mielestään kirkossa on kivaa, mutta siellä ollaan liian kauan. Tämä mielessäni varustauduin henkisesti kaitsemaan kiukuttelevaa kolmevuotiasta ja samanaikaisesti huomauttelemaan rippikoululaisia kännykän näpräämisestä ja juttelusta yms. sopimattomasta meiningistä.

Riemu alkoi jo ensimmäisen virren aikana. Herra kolmevee päätti makoilla penkkien välissä lattialla. No, virret saattavat kuulostaa paremmilta niin, joten annoin makoilla. Sitten kun herra kyllästyi siihen, olikin karkkiaskin vuoro, jonka olin kaukaa viisaana varannut laukkuun.
Niitä mutustellessa päästiin jo saarnaan asti.

Nykyajan rippikoululaisilla on selkeitä ongelmia. Se tulee esiin siinä, että useilla kännykkä on niin kiinteä osa ihmisvartaloa, ettei siitä pysty irrottamaan otettaan. Kun ymmärtämätön nuorisotyönohjaaja pakottaa laittamaan puhelimen taskuun, on loppuaika istuttava käsi taskussa, koska kännykästä EI VOI irrottaa otetta.(Itse olen kuitenkin niin vanha, että olen käynyt rippikoulun edellisellä vuosituhannella, ja kännykänkin sain vasta lukion viimeisellä luokalla.)

Saarnan aikana herra kolmevee viihdytti itseään syömällä karkkeja askista, ajamalla kirkon käytävää pitkin leikkiautolla ja selaten kirjoja. Kunnes hän keksi, että kirkon käytävä on oivallinen sammakkoleikin kiitoalusta. Niin sitä alettiin pomppia ja hyräillä " pienet sammakot"-laulua. Ehtoollisellakin kävi pomppimassa pieni sammakko. Hyvin meni, onneksi.

Rippikoululaiset olivat tosi rauhallisia (rippikoululaisiksi), kuten herra kolmeveekin ( kolmevuotiaaksi).  Itse olin vain niin uupunut tästä kahteen eri osaan jaetusta vahtimis- ja valvomistehtävästä, että kotiin päästyämme nukuin kahden tunnin päiväunet.

"Kun Jumala sanallaan sinutkin loi.."

".. Hän samalla tarkoitti näin: sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä tällaisna rakastan sua.."

Kun kehitysvammaisten rippikoululeirin konfirmaatiolaulu raikasi leirikeskuksen kappelissa, ei monikaan silmä pysynyt kuivana. Itselleni teki tiukkaa laulaminen kahden valtavan upean nuoren välissä kappelin etuosassa. En ole itse ollut koskaan läsnä niin tunteikkaassa konfirmaatiohetkessä. Elämäni ensimmäinen keva-ripari oli päättymäisillään, ja tunsin itse saaneeni niin paljon. En ole koskaan aikaisemmin rippikoulussa oppinut itse niin paljon Jumalan rakkaudesta ja armosta kuin tuolla nimenomaisella leirillä.

Olen löytänyt itselleni uuden rakkauden kehitysvammaisten parissa tehtävästä työstä. Mitenköhän sitä saisin ujutetuksi enemmän omaan työnkuvaani... ?

Rippikouluelämää

Kesääni kuuluvat olennaisina osina rippikoululeirit. Oikeastaan en voisi kuvitella kesää ilman leirielämää... Niin tärkeä osa työtäni se minulle on. Tässä vaiheessa kesää mennään jo toisessa riparissani, ja vielä yksi on jäljellä elokuun alussa.

Tänä kesänä kattaus on ollut tavallista monipuolisempi, ensimmäinen riparini oli ihan tavallinen leiri, tässä toisessa mausteena on se, että se on nimitetty Luovan toiminnan ripariksi. Luovalla riparilla on tavallista enemmän luova toimintaa =) Kuten joku välkky voisi nimestä jopa päätellä... Täällä meillä on ollut normaalien oppituntien lisäksi bändi- ja kuorokanavaa, valokuvausta, kuvispajaa.. tarkoitus olisi vielä ainakin tanssia, tehdä draamaa jne. Lisäksi tunneilla käytetään mahdollisimman monipuolisesti erilaisia menetelmiä ja elävöittämään opetusta. Tähän mennessä kaikki on sujunut kohtuullisen hyvin, ja väki on viihtynyt.

Kolmas leirini on minulle itselleni aivan uusi aluevaltaus, nimittäin kehitysvammaisten rippikoulu. Olen kyllä työskennellyt kehitysvammaisten lasten kanssa, mutta rippikoulussa en ole aikaisemmin ollut mukana. Odotan kokemusta innolla.

Rippikoulu on siksi itselleni niin merkityksellinen, että siellä koen erityisen selvästi Jumalan läsnäoloa. En ole vielä koskaan ollut sellaisella riparilla mukana, missä Jumala ei olisi opettanut myös minua. Olen oppinut uusia asioita itsestäni mutta ennen kaikkea Jumalasta. Vaikka sekä henkisesti että fyysisesti rankka leiriviikko vaatii paljon voimavaroja, silti koen jääväni plussan puolelle, ihan jokainen kerta.

Väsynyt, mutta onnellinen

Niin voisi sanoa minusta tällä hetkellä. Kesä on ollut sanoinkuvaamattoman tiukka. Minulla oli kaksi rippileiriä ja kolme kouluikäisten lasten leiriä. Molemmissa ripareissa kävi satumaisen huono tuuri, ja leirien papit sairastuivat juuri ennen leiriä niin, että pidin molemmat leirit ainoana viranhaltijana. Toki sain apua kesätyöntekijöiden muodossa, mutta siitä huolimatta leirin pito on kohtuullisen rankkaa puuhaa.

Hienoa on, että kaikki sujui todella hyvin. Erityisesti jälkimmäinen leiri oli mainio, ja piirtyy varmasti mieleni sopukoihin yhtenä parhaista koskaan ollesta leireistäni. Tänään oli kyseisen leirin konfirmaatio ja nyt voin vihdoin hengähtää ja rauhoittua. LOMA nimittäin alkaa huomenna. Ei ole loman kesto kuin kaksi viikkoa, mutta siinä ajassa pitäisi ehtiä paljon. Ensin lähden mummoa moikkaamaan Haapajärvelle ja sitten suuntaan pääkaupunkiin tapetoimaan perintöasuntoni seiniä vuokralaista varten. siinä se loma sitten meneekin.. toki väliin on tarkoitus tavata rakkaita ystäviä sekä ihan vain ollakin. Sehän se loman tarkoitus kai on?

Loman jälkeen siirryn töissä takaisin omaa virkaani hoitamaan. Sekin on ihan mukavaa pitkästä aikaa. Joitakin ajatuksia ja ideoita jo mielessä pyörii sitäkin varten. Saan ainakin askarrella enemmän taas lasten kanssa! Siitä minä pidän! Nuorten kanssa sitä tulee tehtyä paljon vähemmän.. Mutta sitä ennen LOMAA!

Rippikoululaisten kanssa kirkossa

Tänään en malttanut enää sairastaa silleen päätoimisesti ja livahdin kirkkoon jossa oli riparilaisten musiikki-ilta. Tänä vuonna kokeilimme meille uutta systeemiä aivan perinteisen riparikonsertin sijaan. Ohjelmassa oli urkujen soittoa,  nuorten housebändiä sekä Tommi Kaleniusta. Musiikkia siis laidasta laitaan hengellisellä saralla. Hämmästyttävää oli aistia kirkossa  oleva tunnelma. Kirkon täydeltä rippikoululaisia kuulostaa ainakin minun korvissani lähtökohtaisesti samalta kuin kaaos ja älytön meteli, mutta sitä se ei ollut.. Nuoret istuivat suht rauhassa paikoillaan ja seurasivat sitä, mitä tapahtui. Kirkossa oli hyvä tunnelma ja itsellekin tuli hyvä ja rauhallinen mieli. Kaikki kunnia kollegoille, jotka olivat suunnitelleet ja toteuttaneet loistavan illan. =) Itselle oli helppo mennä niin sanotusti valmiiseen pöytään.

Turhaan usein moititaan nuoria ja heidän käyttäytymistään. 99% nuorista joita työssäni ja muutenkin olen tavannut ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Sitä ei vain valitettavasti voi sanoa kaikista aikuisista. Tänään kaupungilla näin taas kerran pari ei-niin-imartelevaa esimerkkiä aiheesta. Ensimmäinen tapahtui kaupassa jossa pari nuorta koittivat saada myyjältä palvelua. Sitä ei tippunut, minä sen sijaan sain myyjän huomion heti. Toinen kahvilassa, jossa pari keski-ikäistä rouvaa arvostelivat kovaan ääneen nuorten ulkonäköä jotka istuivat parin pöydän päässä. Sitä puhetta ei kukaan kahvilassa voinut olla kuulematta.. Mikä monia aikuisia vaivaa?

Riparitunnelmissa

Nyt on kaikki pakattu maanantaina alkavaa rippileiriä varten. Pieni jännitys alkaa hiipiä vatsanpohjaan.. tai sitten ne ovat vain nälkää.. Lounaasta on vierähtänyt nimittäin jo hyvä tovi. Vielä olisi kuitenkin työpäivää jäljellä noin kuusi tuntia, sillä nuorisotilamme Cross on tänään auki viimeistä perjantaita ennen kesätaukoa. Siellähän sitä kelpaa fiilistellä kesän alkamista.

Ennen rippileirille lähtöä saan viettää myös aikaa Saapas-operaatiossa huomenna koululaisten kesälomaa juhlistamassa. Toisaalta tuntuu siltä, että valvomalla niitä humalaisia nuoria jotenkin mahdollistaa nuorten kännissä heilumista, mutta toisaalta, nuoret todennäköisesti joisivat, olisivat päivystäjät siellä tai eivät.. Ainakin voimme auttaa olemalla siellä heitä katselemassa ja jututtamassa. Ja ehkä meillä voisi olla myös pientä pelotevaikutusta? Jos itseäni ajattelisin, niin ei minulla nuorempana olisi ollut pokkaa juoda seurakunnan nuorisotyönohjaajani edessä...