Saarna koulun kevätkirkossa

Pidin tämän saarnan viime viikolla oman yhteistyökouluni kevätkirkossa.


5. sunnuntai pääsiäisestä (rukoussunnuntai) – Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Matt. 6: 5-13

Jeesus opetti ja sanoi:

"Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
- Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille velkamme anteeksi,

niin kuin mekin annamme anteeksi niille,

jotka ovat meille velassa.

Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta."


Jännittääkö sinua saada todistus ja nähdä mitä numeroita saat?

Minuakin jännitti ja oikeastaan pelotti todistusten saaminen. Kun olin koulussa, matematiikka oli minulle erityisen vaikeaa. Tuntui, että numerot vain hyppelivät paperilla sinne ja tänne, eivätkä asettuneet ollenkaan niin kuin olisin halunnut, kaikista yrityksistäni huolimatta. Se harmitti, sillä todistuksessa matematiikan numero oli aina jotain muuta kuin olisin toivonut. Siksi minua pelotti saada todistus ja viedä se kotiin.

Eräänä vuonna minua pelotti erityisen paljon. Pelkäsin, mitä vanhemmat sanoisivat huonosta numerosta. Isä oli nimittäin luvannut, että jos sekä minä että veljeni parantaisimme todistuksiemme numeroita ja keskiarvoa, hän ostaisi molemmille uudet polkupyörät. Koska matematiikan numero ei ollut noussut mihinkään, olin melko lailla varma, että ajaisin samalla vanhalla pyörällä ikuisesti.

Kun sitten kävelin todistuksen kanssa kotiin, minua itketti kovasti. Harmitti, etten saisi pyörää, ja harmitti myös sen takia, että vaikka olin yrittänyt kovasti, numero ei ollut muuttunut miksikään joululta. Kun tulin kotiin, isä näki heti, että minulla oli paha mieli. Hän otti todistukseni, katseli sitä ja pyysi äidinkin katsomaan. Sitten hän sanoi: katsopa, kuinka paljon meidän tyttö on parantanut keskiarvoaan! Ja äiti lisäsi: ja matematiikankin numeron olet saanut pysymään samana! Hieno suoritus! Sinä kesänä ajelimme molemmat veljeni kanssa uusilla polkupyörillä. Olin takertunut liikaa vain yhteen numeroon huomaamatta sitä, että kokonaisuutena olin onnistunut ihan hyvin. Koulussa arvosanoja jaetaan sitä varten, että voimme tarkkailla sitä, missä olemme onnistuneet hyvin ja missä tarvitsemme vielä hiukan enemmän harjoitusta ja työtä.

Taivaan Isä on kuitenkin sellainen tyyppi, ettei hän jaa arvosanoja. Sen sijaan hän jakaa ARMOSANOJA. ARMO – ansioton rakkaus minun osakseni. (ARMO- kirjaimet isoilla papereilla) Taivaan Isä ei arvostele meitä, vaan hänen luokseen saamme tulla juuri sellaisina kuin me olemme. Ansioton tarkoittaa juuri sitä, ettei hänen hyväksymistään tai rakkauttaan tarvitse ansaita lukemalla kokeisiin tai osaamalla kertotaulu mahdollisimman hyvin.

Jumalan rakkaudesta meille kertoo se, että saamme kutsua häntä Isäksi ja puhua hänelle. Me saamme rukoilla Jumalaa ja kertoa hänelle, mikä mieltämme painaa, tai mistä iloitsemme. Jumala iloitsee meidän kanssamme onnistumisistamme ja on surullinen jos epäonnistumme jossakin meille tärkeässä. Hänen rakkautensa meitä kohtaa ei epäonnistumisista huolimatta vähene tai lopu. Monta kertaa saatamme ajatella, ettei Jumalaa kannata vaivata kaikilla pikkuasioilla, pyrimme kantamaan huoliamme yksin. Jumala on kiinnostunut kaikista pienimmistäkin asioista, joita mielissämme on. Mikään asia ei ole liian pieni tai suuri Jumalalle, ja siksi me voimme turvallisin mielin kertoa Jumalalle kaiken. Rukoilla voi omin sanoin tai yhdessä samoilla sanoilla, vaikka niillä, jotka Jeesus meille tuossa raamatunkohdassa opetti. Jumala muuten kuulee myös ne asiat, joita emme ääneen sano, jotka ovat meidän sydämissämme.

Nuoria varten, mutta miksi?

Tänään on seutumme Saappaan toinen vuotuinen saapastelu-urakka. Koulut päättyvät, ja nuoret kerääntyvät täällä Vaasassa Hoviskan rantaan juhlimaan kesän alkamista. Saapas-operaatiossa on mukana seurakunnan työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia. Kuljemme nuorten keskellä, tarkkailemme tilannetta, otamme kontaktia nuoriin ja puutumme, jos näyttää että apuamme tarvitaan. Apu saattaa olla esimerkiksi keskustelua, pienen ensiavun antamista tai liian päihtyneen nuoren auttamista.

Valtaosa ihmisistä joiden kanssa olen Saappaasta keskustellut pitävät toimintaa mielekkäänä ja tarpeellisena. Kuitenkin olen törmännyt muutaman kerran tilanteeseen, jossa ihminen on sitä mieltä, että Saappaan mukanaolo tämän illan kaltaisissa tilasuuksissa nimenomaan mahdollistaa nuorten juopottelun. Ensimmäisen kerran kun aiheeseen törmäsin, olin täysin pöyristynyt: miten kukaan voi ajatellakaan noin? Nyt asiaa pohdittuani, ymmärrän kyllä perusteluita väitteen takana hiukan paremmin. en silti ole samaa mieltä.

Väitän, että Saappaan läsnäolo ei vaikuta nuorten alkoholikäyttäytymiseen ainakaan lisäävästi. Nuoret juovat alkoholia, oli Saapas paikalla tai ei.  Yksittäisten nuorten juomiseen Saapas vaikuttaa päinvastoin vähentävästi. Ne nuoret, jotka tietävät Saappaan olevan paikalla, ja jotka tuntevat työtekijöitä tai vapaaehtoisia henkilökohtaisesti, eivät kehtaa tai halua näyttäytyä päihtyneinä heille. Saattaisi olla noloa nuoren mielestä lähteä muutaman päivän päästä leirille työntekijän kanssa, joka on nähnyt hänen hilluvan juovuspäissään.

Saapas ei mahdollista nuorten juomista. Sen sijaan sen läsnäolo rauhoittaa tilannetta, ja luo turvaa. Suuri osa nuorista jotka ovat juhlimassa, eivät käytä alkoholia, ja Saapas on heitäkin varten paikalla. Aikuisten läsnäolo ylipäätänsä rauhoittaa tilannetta, olivat he sitten viran puolesta paikalla tai vapaaehtoisina.

Monet vanhemmat ostavat itse lapsilleen juomia ja tuudittautuvat siihen käsitykseen, että lapsi ei juo enempää kuin ne kaksi siideriä, jotka äiti tai isä osti. Totuus on se, että siinä on usein vain alku. Juodaan toisten pulloista, muitakin hakijoita on.. ja yhtäkkiä ollaankin juotu niin paljon, etteivät jalat kanna, ja kontrolli sumenee huonoimmassa tapauksessa sammuu..

Tiedän myös, etteivät kaikki vanhemmat edes tiedä, missä lapset viettävät aikaansa. Uskotaan sokeasti siihen, mitä lapsi sanoo ja huonoimmassa tapauksessa tulos on sellainen kun vuosia sitten soittaessani erään tytön kotiin. Soitin ja kerroin perheen jälkikasvun makaavan selviämisasemalla ja haluavan kotiin.. Puhelimeen vastannut Isä ei uskonut, että hänen lapsensa voisi olla meillä, sillä hän oli mennyt parhaan kaverinsa luokse yökylään. Saatoin kertoa isälle, että kyseinen kaveri oli myös selviämisasemallamme ja että olin seuraavaksi soittamassa tämän kotiin.. 

Kaikesta huolimatta, lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille! Siunausta elämäänne!