Suu puhuu siitä, mitä sydän on täynnä

Otsikkona oleva lause on minusta kovin kiehtova.

Viime aikoina olen tietoisesti yrittänyt kiinnittää enemmän huomiota siihen, mistä ja miten puhun ihmisille.  Toki olen ennenkin miettinyt, mistä haluan viestittää pitäessäni hartauksia, kohdatessani ihmisiä työssä.  Vapaalla sekä kotona perheen kanssa ollessani olen usein antanut tulla suusta, mitä sylki suuhun sattuu tuomaan.

Hyvin usein on niin, että jos ihmisen sydämessä on vihaa, katkeruutta, kateutta tai muuta negatiivista, niin hänen puheensa ovat sitä samaa täynnä. Valitetaan olosuhteista, toisten ihmisten käytöksestä, maailman yleisestä epäoikeudenmukaisuudesta tai huonosta säästä. Ihminen näkee ympäröivät huonot ja negatiiviset asiat, muttei lainkaan sitä hyvää, mitä on saanut.

Jos ihminen huomaa olla kiitollinen ja iloita siitä hyvästä, mitä hänen elämässään on, huonotkin asiat tuntuvat siedettävämmiltä. Se heijastuu myös puheissa ja teoissa.

Työssäni tapaan paljon ihmisiä ja näin kesän korvalla ja kesällä erityisesti rippikoululaisia. Monen suusta kuulee paljon kirosanoja. Nuoret ja vanhemmatkin käyttävät kiroilua puheen tehostuskeinona. Peittämään ehkä epävarmuutta tai sitä, ettei oikein tiedä mitä ja miten sanoa joku asia. Halutaan ehkä myös järkyttää tai ärsyttää aikuisia?  Ja huono tapa puhua alkaa ja jatkuu muissa yhteyksissä.

En tässä tarkoita sitä, että olisin itse jotenkin muita parempi tässä asiassa, kyllä minultakin ärräpäitä suuttuessani tai vaikka lyödessäni varpaan oikein makeasti johonkin. Tarkoitankin sellaista puhetta, joka menee suunnilleen näin " *** me mentiin sinne ja *** siellä oli ** tylsää. ** mä en ala jos  se *** tyyppi tulee sinne *** kirkkoon." (Nämä lähes suoria lainauksia erään rippikoululaiseni jutusta...

Mielestäni kirosanojen viljava käyttö puheessa antaa ihmisestä huonon kuvan. Jotenkin vielä ymmärrän, että nuori kiroilee ja hakee sillä irtiottoa lapsuudesta, mutta kun tapaa aikuisen, joka käyttää ärräpäitä kuin välimerkkeinä, korviini alkaa melkein fyysisestikin sattua. Alan laskea kirosanoja, ja varsinainen asia saattaa jäädä ihan sivuraiteelle.

Palaankin siihen, mistä aloitin. Jos sydän on todella täynnä sitä mitä suu puhuu, niin totisesti toivoisin että minun sydämestäni löytyisi enempi iloa, onnea, rakkautta ja lämpöä kuin **** tai **** tai ****.

Rippikoululaisten kanssa kirkossa

Tänään en malttanut enää sairastaa silleen päätoimisesti ja livahdin kirkkoon jossa oli riparilaisten musiikki-ilta. Tänä vuonna kokeilimme meille uutta systeemiä aivan perinteisen riparikonsertin sijaan. Ohjelmassa oli urkujen soittoa,  nuorten housebändiä sekä Tommi Kaleniusta. Musiikkia siis laidasta laitaan hengellisellä saralla. Hämmästyttävää oli aistia kirkossa  oleva tunnelma. Kirkon täydeltä rippikoululaisia kuulostaa ainakin minun korvissani lähtökohtaisesti samalta kuin kaaos ja älytön meteli, mutta sitä se ei ollut.. Nuoret istuivat suht rauhassa paikoillaan ja seurasivat sitä, mitä tapahtui. Kirkossa oli hyvä tunnelma ja itsellekin tuli hyvä ja rauhallinen mieli. Kaikki kunnia kollegoille, jotka olivat suunnitelleet ja toteuttaneet loistavan illan. =) Itselle oli helppo mennä niin sanotusti valmiiseen pöytään.

Turhaan usein moititaan nuoria ja heidän käyttäytymistään. 99% nuorista joita työssäni ja muutenkin olen tavannut ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Sitä ei vain valitettavasti voi sanoa kaikista aikuisista. Tänään kaupungilla näin taas kerran pari ei-niin-imartelevaa esimerkkiä aiheesta. Ensimmäinen tapahtui kaupassa jossa pari nuorta koittivat saada myyjältä palvelua. Sitä ei tippunut, minä sen sijaan sain myyjän huomion heti. Toinen kahvilassa, jossa pari keski-ikäistä rouvaa arvostelivat kovaan ääneen nuorten ulkonäköä jotka istuivat parin pöydän päässä. Sitä puhetta ei kukaan kahvilassa voinut olla kuulematta.. Mikä monia aikuisia vaivaa?