Työniloa!

Viime viikolla kävin "harjoittelemassa" kolme päivää likimain tyhjässä toimistossa työntekoa. Oli mukavaa, kun tuli tällainen ikään kuin pehmeä lasku töihin. Tällä viikolla työt alkavat sitten toden teolla, huomenna aloitan aamuni päivänavauksella "omalla" koulullani. Siellä on vaihtunut yhteysopettaja, kun hänen kanssaan viime viikolla puhuin puhelimessa innostuin itsekin hänen innokkuudestaan ja positiivisuudestaan. (edellinenkään yhteistyökumppani ei ollut huono, päinvastoin..) On hienoa tehdä yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, jotka oikeasti ovat innostuneita työstään ja suhtautuvat positiivisesti mahdollisuuksiin, joita seurakunta voi tarjota ja mitä kaikkea yhteistyössä on mahdollista tehdä. Aloitetaan nyt huomenna siitä päivänavauksesta. Tuolla koululla saa vielä pitää liikuntasalissa koko koululle hartauden. Tykkään siitä paljon paljon enemmän kuin kököttää yksin jossain kuulutuskopissa ja höpistä keskusradioon. Tulee joka kerta sellainen olo, että "kuuluukohan tämä mihinkään?" "kuunteleekohan tätä edes kukaan..?"  Viime keväänä yhdellä yläkoululla ehdin pitää koko hartauden viimeistä lausetta lukuunottamatta, kun ystävällinen opettaja tuli sanomaan, ettei mitään kuulu... Tunsinpa sitten oloni hiukan tyhmäksi ja noloksi. Joka koululla kun nuo kuulutusvempeleet ovat vielä erilaisiakin.. Miten niitä voi osata, jos kerran pari käy lukukaudessa niitä räpeltämässä?

Ensi viikonloppuna meillä on edessä vielä suuri voimainponnistus, Megajatkis. Se on täällä Vaasassa kaikkien ripareiden yhteinen jatkoripari. Leirikeskukseen ahtautuu tänäkin vuonna noin 200 viime kesän rippikoululaista, isosta, kesätyöntekijää ja tietysti meitä vakityöntekijöitäkin. Kaksi kertaa olen ollut aikaisemmin ja mukavaa, vaikkakin sanoinkuvaamattoman työlästä se on ollut. Toivotaan sitä samaa tänäkin vuonna.